Kategoria-arkistot: vaippapussi

Vaipparumba on kestänyt meillä nyt likimain kolme kuukautta. Lähes koko tämän ajan olemme myös kestoilleet ainakin osittain. Koko kestoilun ajan myös vaippojen säilytys on ollut enemmän tai vähemmän puheen- ja pohdiskelunaiheena. Ensin tarkoituksena oli hankkia vaipparoskis, mutta emme saaneet päätetyksi, millainen sen pitäisi olla. Mahdollisuuksia oli monenlaisia. Joko vaippoja voisi kuivasäilyttää kannellisessa roskiksessa tai märkäsäilyttää niitä etikkavedessä. Etikkavesi kuulosti jotenkin hankalalta ja suttuiselta. Lisäksi luin keskustelupalstoilta kuivasäilytyksen eduista. Harkitsimme myös mahdollisuutta vaippojen kuivaamiseen ja säilyttämiseen sitten muiden pyykkien joukossa. Päädyinkin keskustelupalstojen selailun jälkeen säilytyspussiin. Roskis tuntui siksikin huonoimmalta vaihtoehdolta, että kylppärissämme on muutenkin rajallisesti lattiatilaa. Oman tilansa vievät jo Hilman vessa ja vaippalaatikko puhumattakaan kaiken maailman vanhoista löylykiuluista, joita nurkkiin on jäänyt lojumaan… Pussi on tehty PUL-kosteussulkukankaasta. Yläreunaan ompelin nauhakujan, jonne pujotin vaaleansinistä puuvillanyöriä. Pussi roikkuu kylppärin seinässä olevasta pyyhetelineestä. Pusseja on nyt kaksi samanlaista. Tarkoitus olisi, että pussi kerätään täyteen, tyhjennetään pesukoneeseen ja heitetään sinne sitten mukaan. Kun toinen…

Lue Lisää

1/1