Kategoria-arkistot: välikausihaalari

Talvi sitten kävi täällä tammikuussa parin viikon ajan. Nyt kyllästyin odottamaan uusintaa, ja tänään mittarin näyttäessä +8 astetta oli mitä mainioin sää käydä testaamassa uutta keväthaalaria ”pikkumetsässä”. Matkalla uni kuitenkin vei voiton pienestä kulkijasta, ja hän nukkui lähes koko reissun. Isoveli sen sijaan halusi kiivetä jokaiselle isommalle kivelle ja minä koitin pysyä perässä. Kyllä nyt jo odotan, että saan tämän pikkuveljen selän puolelle kyytiin. Varsinkin metsässä kiipeily on suhteellisen haastavaa, kun ei näe jalkoihinsa. Haalari on tehty Eurokankaan softshell-kankaasta. Vetoketjut jätin päälle näkyviin, niiden takana on tuulilistat. Raglansaumoissa on heijastinteret ja hihoissa mustat resorit. Ja kylläpä mä oon nyt tyytyväinen tähän! Vain tuo hupun alavara on vähän niin ja näin. Se ei ole ihan siisti, mutta katsotaan nyt, alkaako se häiritä minua, tuskin. Hupun kiristysnauhan päät piiloutuvat sauman sisään ja hupun saa kiristettyä stoppareilla. Hupun rumasti näkyviin jäävän sauman päälle ompelin koristenauhaa. Kaavan pohjana käytin Ottobren (1/2013) Baby Dinosaur -kaavaa.…

Lue Lisää

Syksyllä ompelemani välikausihaalarit saivat lahkeisiinsa jatkopätkät ihan vain sateisen uudenvuoden kunniaksi. Lahkeet olivat alkujaankin liian lyhyet, eivätkä ne riittäneet enää kuin juuri ja juuri nilkkoihin. Koska ulkovaatteissa olisi kiva voida vaikka istua, kyykkiä tai kulkea selkäreppumatkalaisena, ostin kangashamstereista määrämittaisen palan piparikukkaa ja pidensin housut. Nyt ne on just hyvät 🙂

Jämäpaloista kootut välikausihaalarihousut valmistuivat vihdoin. Olin inspiraation puutteessa siirtänyt niiden tekoa jo viikkoja. Tein housut jo kertaalleen lähes valmiiksi, mutta totesin niiden olevan rumat ja epäkäytännölliset ja purin ensimmäisen yläosan pois. Alkujaan yläosassa oli taskujen (ja takin) kukkakangasta. Kangas oli kuitenkin ensinnäkin liian levoton ja toiseksi pul-kangasta. Aloinkin miettiä, että kaksi pul-kankaista vaatetta päällekäin taitaa olla turhan hiostava yhdistelmä. Ruskean collegeni oli käyttänyt onnettomaan hupparikokeiluun (joka ei ehkä koskaan valmistu…), mutta laatikosta löytyi jo muutamassa aiemmassa ompeluksessa käyttämääni mangonkeltaista paksua ja pehmeää collegea. Housujen alaosa on kantotakissa ja viimevuotisessa vk-puvussa käyttämääni laminoitua mikrokuitukangasta. Sitä oli jäljellä tasan tuon verran, mutta tulipahan käytettyä loppuun. Taskut ovat takin kukkakangasta, samoin kuin lahkeiden kuvioraidatkin. Toiseen lahkeeseen ompelin mieheni ehdotuksesta heijastintereen. Henkselien klipsit ovat ilmeisesti mummini peruja ja vetoketju löytyi omista kokoelmistani. Myös housujen alaosan tikkikangas oli aiempien ompelusten ylijäämää. Oikeastaan vain yläosan trikoovuori on ennen käyttämätöntä kangasta.

Olen etsinyt sopivan näköistä ja sopivan hintaista välikausihaalaria Vilholle jo jonkin aikaa. Yksi Reiman ihanuus tuli Pikkusiili-kirppiksellä vastaan, mutta se oli hintalaputon ja väärän myyjän paikalla, joten haalaria ei voitu myydä. Prismassa tuijottelin Cirafin kolmenkympin haalareita, mutta niistä taas ei ollut tarpeeksi isoa kokoa jäljellä.. Jossain vaiheessa ajattelin jättää koko välikauden huomioimatta ja odotella Talvea. Ja mitäs vielä! Nyt on marraskuu ja ulkona kymmenen astetta plussaa! On aivan turha kuvitella pukevansa tuolle pienelle hikipallolle minkäänlaista toppahaalaria näillä lämpötiloilla. Lopulta luovutin, piirsin Ottobresta (4/2009) kaavat ja leikkelin kappaleiksi kantotakista ylijääneen kankaan. Taskut eivät ihan onnistuneet mallinmukaisiksi, mutta se ei haittaa ainakaan minua 🙂 Haalarit ovat kokoa 86, joten kaiken järjen mukaan niiden pitäisi mahtua Vilholle vielä keväälläkin. Ruskea kangas on siis laminoitua mikrokuitukangasta ja vuori osittain tikkikangasta, osittain (bambu)interlocktrikoota. Tikkikangasta on vyötäröleikkauksesta vähän polvien alapuolelle asti. Vilholla on ennestään yksi tuulitakki, jota voi sitten pitää näiden haalareiden kanssa. Sitä paitsi takin…

Lue Lisää

4/4