Keväänvihreä metsäretki

Talvi sitten kävi täällä tammikuussa parin viikon ajan. Nyt kyllästyin odottamaan uusintaa, ja tänään mittarin näyttäessä +8 astetta oli mitä mainioin sää käydä testaamassa uutta keväthaalaria ”pikkumetsässä”.

Matkalla uni kuitenkin vei voiton pienestä kulkijasta, ja hän nukkui lähes koko reissun. Isoveli sen sijaan halusi kiivetä jokaiselle isommalle kivelle ja minä koitin pysyä perässä. Kyllä nyt jo odotan, että saan tämän pikkuveljen selän puolelle kyytiin. Varsinkin metsässä kiipeily on suhteellisen haastavaa, kun ei näe jalkoihinsa.

Haalari on tehty Eurokankaan softshell-kankaasta. Vetoketjut jätin päälle näkyviin, niiden takana on tuulilistat. Raglansaumoissa on heijastinteret ja hihoissa mustat resorit. Ja kylläpä mä oon nyt tyytyväinen tähän! Vain tuo hupun alavara on vähän niin ja näin. Se ei ole ihan siisti, mutta katsotaan nyt, alkaako se häiritä minua, tuskin. Hupun kiristysnauhan päät piiloutuvat sauman sisään ja hupun saa kiristettyä stoppareilla. Hupun rumasti näkyviin jäävän sauman päälle ompelin koristenauhaa. Kaavan pohjana käytin Ottobren (1/2013) Baby Dinosaur -kaavaa. Hihoihin ja lahkeisiin lisäsin resorit ja etukappaleen muutin kokonaan. Tossut tähän pitää ainakin vielä tehdä 🙂


Posted

in

by

Tags:

Comments

11 vastausta artikkeliin “Keväänvihreä metsäretki”

  1. Tiina avatar

    Aivan superhieno! Taitava olet <3

  2. diipadaapa avatar

    Mielettömän hiano! Ihana, söpönen.

  3. HeiDu avatar

    Huikea! Siis niin ihana… <3

  4. Suvi-Kukka avatar

    On kyllä hiteckiä kerrakseen! Siis todella upee! Mä huomasin kans tossa viikko sitten että 6kk+ergo edessä niin ei oo maailman helpoin yhdistelmä metsässä 4v:n perässä 😀

  5. TiniT avatar

    Tää on todella ihana 🙂 Jos itsekin joskus uskaltautuisi edes lasten ulkotakkia kokeilemaan 😉

  6. Unknown avatar

    Onpa hieno! 🙂

  7. isoÄm avatar

    tää on siis MIELETÖN! 🙂 ehdottomasti menee mun inspiraatiokansioon 🙂

  8. ankku avatar

    Kerrassaan upea!

  9. Virveli avatar

    Käsittämättömän hieno haalari!!!

  10. Sonja ll Luomalla- blogi avatar

    Eikä! Että oot taitava 🙂

  11. Pinja avatar

    Apua kuinka komia!!! 😀 Iskee melkeinvauvakuume pelkästään siksi, että saisi vielä tehdä nuita ihania pikku haalareita ym vaatteita :D:D

Vastaa käyttäjälle isoÄm Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *