Kategoria: potkuhousut

  • Vauvalahja ja kukkopaita

    Koulun ja lasten päivähoidon alkaminen on ollut sen verran energiavievää, etten ole saanut sen enempää blogattua kuin ommeltua tai kuvattuakaan juuri mitään. Nämäkin kuvat ovat taas niin onnettomia, että mietin kyllä kaksi kertaa, voinko lainkaan julkaista näitä. Jotkut ovat saattaneet bongailla näitä lahjaompeluksia jo Instasta, mutta tässä on kaikki nyt yhteen kuvaan koottuna. Tein siis…

  • Perusvaatetta pikkupojille

    En ollut etukäteen lainkaan ajatellut, etteivät samat sisävaatteet(kaan) sovi välttämättä sekä talvi- että kevätvauvalle. Minulla on siis melkein kahdetkymmenet trikoiset potkuhousut täysin turhan panttina. Eino ei tarkene niissä meillä. Kaivoin siis esille joustofroteet ja leikkelin jämäpaloista muutamat lämpöisemmät potkarit. Tällä kertaa kaikki kankaat ovat Metsolan ja kaavat Ottobren Crawler (4/2013) eri variaatioina. Miniautopotkareissa kaava on…

  • Villaa veljeksille

    Rakastuin välittömästi jäänalleihin, eikä ihastukseni ole vielä lainkaan laantunut. Isoveljen paita on Ottobren mallilla Beagle Boy (4/2013). Paidan kaavaa muokkasin sen verran, että hupun tilalla on (täydellisesti onnistunut) piippukaulus. Pikkuveljen body on Kisuliini (6/2012) ja potkuhousut Crawler (4/2013), molemmat koossa 62. Villat ovat Majapuulta ja Pehemiältä. Isi sai joululahjansa vähän myöhässä – viime perjantaina. Hän…

  • Koossa 56!

    Sadepäivän ratoksi syntyi – tai pikemminkin valmistui viimein – vähän vauvanvaatteita. Muutama muukin tuli tehtyä, mutta niistä puuttuu vielä nepparit. Ensimmäinen haalari on Ottobren Snail Walk (4/2012) vähän kavennettuna. Tämä malli näyttää mallinukella niin söpöltä 🙂 Toinen haalari on miikkarikopio omilla säädöillä. Kankaana siinä on palasiin purettu 70-lukulainen potkupuku, jossa oli epämääräisiä reikiä muutamassa kohdassa.…

  • Pientä punaista

    Tulipa sitten ommeltua vielä yhdet potkuhousut ja yksi body. Kaavat ovat samat kuin aiemmissakin, samoin koot. Ehdin jo iloita punaisesta setistä, mutta sitten tajusin, että potkuhousut ovat kokoa 56 ja body kokoa 62, eivätkä ne kyllä varmasti ole sopivia yhtäa aikaa, sen verran pieniltä nuo potkuhousut bodyn vieressä näyttävät. Noh, ovatpahan söpöjä sitten yksikseen 🙂…

  • Pikkutirppa

    Viimeinen Taikametsä-palani oli kuin luotu pieniksi henkselihousuiksi. Kun olin leikannut kankaan, totesin, että se kaipaa jotain pientä. Ja mitäs muuta se pieni olisikaan kuin pikkupeippo. Kankaat ovat jämiä. Resori on useammasta pätkästä, sisävarat (Ikasyrin leijonaa) ja applikaatiopalat tilkkukorista. Nepparit ostin Va-ritista. Mallista poiketen jätin resorit ilman neppejä, sillä totesin Vilhon vauva-aikana, että lahkeet ovat näin…

  • Jotain pientä taas

    Minkäs sitä sitä itselleen mahtaa, kun näitä on niin hauska tehdä 🙂 Me&I-pöksyjen kopiokaavalla potkarit kokoa 62/68 Metsolan vihreästä kukkafroteesta.

  • Hippikukkia minikoossa

    Hupsista, näiden minivaatteiden tekoon voisi aika helposti jäädä koukkuun. Metsolasta tarttui tuossa kerran mukaan mm. tätä ihanaa klassikkoa, nimittäin hippikukkaa. Että se voikin olla niin nättiä 🙂 Kaavojen piirtämiseen katsoin mallia yhdestä vanhasta potkupuvusta, jonka löysin kaapista. Toivottavasti tämä sopii saajalleen. Seuraavalla kerralla kantatessani näin pientä vaatetta, pitää kyllä jaksaa vaihtaa peitetikkikoneeseen kapea tikki. Leveä…