Tekijä: Riinu
-
Brum brum, sanoo auto matolla!
En edes muista, koska aloitin tämän automattoprojektin. Se jämähti alkutekijöihinsä ja hautautui kangaslaatikkoon. Tässä joitan päiviä sitten löysin sen ja päätin ommella sen valmiiksi. Matto on ommeltu (taas kerran) jämäkankaista. Ruskeaa puuvillaa oli suunnilleen tuon verran, sininen pilkkupuuvilla kului kokonaan, eikä raitakangastakaan paljoa jäänyt. Talot, puut sun muut olen leikellyt Majapuun Autokorjaamo-puuvillasta, josta ompelin joskus…
-
Tehotuotettuja t-paitoja
Tein tänä viikonloppuna jotain, mitä en yleensä tee ikinä: ompelin ison kasan vaatteita samoilla kaavoilla. Eino sai kaksi kesäsettiä ja pari t-paitaa, Vilho sai kaksi pyjamaa ja t-paidan. Kaikki tarvikkeet löytyivät kotoa ennestään, ja suurin osa oli jämäkankaita, joista olen jo joskus aiemminkin ommellut jotain. Ensimmäisenä on Aarrekidin kankaasta tehty paita. Hihat ovat Noshin raitaa.…
-
Pitsiä kesäpäiviin!
Ostin tämän kankaan Ikasyrilta jo aikoja sitten, mutta en jotenkin osannut tehdä siitä mitään. Osasyynä oli se, että pihiyksissäni tilasin sitä vain 60 senttiä. Eihän se tuntunut riittävän mihinkään. Eilen lapset nukkuivat pitkästä aikaa yhtä aikaa pitkät päiväunet, ja aloin tuijotella kankaitani. Mallasin tätä ensin paidaksi, mutta totesin, etten halua tästä paitaa. Kangas oli jo…
-
Vähän luksusta arkeen
Tein eilisen ja tämän päivän aikana pari pientä laukkua. Molemmissa nahka on kierrätetty isäni vanhasta takista ja vuori on harmaata satiinia. Mitäs tykkäätte? Onko tällainen hitti vai huti ja toimiiko tuo pitsivetoketju tuossa ollenkaan? Itse en pitsivetoketjuista pidä, joten olen vähän jäävi sanomaan siitä mitään. Pitsivetoketjullinen laukku on mahdollisesti tulossa myös myyntiin. Se ei ole…
-
Tuhu tuhu tuhu tuhu – eli junasetti
Asumme junaradan varrella, ja ohitsemme menee joka päivä monta kertaa tavarajuna ja muutaman kerran pelkkä veturi. Siitä huolimatta – tai siitä johtuen – Eino on hillitön junafani. Junat ja traktorit ovat hänelle tällä hetkellä ehkä maailman hienoimpia juttuja. Sisällä ollessa hän juoksee aina ikkunaan kuullessaan junan ja hokee: ”Tuhu tuhu tuhu tuhu”. Joka päivä. Monta…
-
Olkalaukku neljävuotiaalle
Olen tässä viime aikoina ommellut paljon laukkuja, ja niitä on nyt muutama myynnissäkin Facebook-sivun puolella. Tämä on kuitenkin laukku, jonka Vilho (4v) tilasi minulta tänä aamuna. Hän sanoi haluavansa vähän vanhaa laukkuaan isomman laukun, ja sen parasta ennen -päivä on tänään, sillä hänellä on huomenna suuri kesämuskari, jota varten hän tarvitsee isomman laukun. Vilho pitää…
-
Minä, minä, minä!
Inhoan kameran edessä olemista. Se on minulle äärimmäisen epäluonnollinen paikka. Lisäksi olen laiska laittautumaan, enkä halua ikuistaa itseäni pihatöistä pölyisenä ja hikisenä, tukka huonosti. Tukka on huonosti näissäkin, mutta yritin muuten tsempata! Olen viimeksi käynyt kampaajalla maaliskuussa, ja se näkyy. Seuraavan kerran minulla on varaa käydä kampaajalla lokakuussa, joten tällä mennään. Auttaisikohan värjäys? Kaapissa olisi…
-
Kesäriiviöille Riivalia
Paikallisen kangaskaupan alennuksesta tarttui mukaan yksi raportti Riivalia. En oikeastaan ollut suunnitellut ostavani tätä, mutta materiaali oli yllättävän erilaista verrattuna sinapinkeltaiseen Riivaliin. Tämä nimittäin on todella pehmeää ja joustaa mukavasti! Yhdestä raportista sai juuri kaksi t-paitaa.Iso kuvio oli raportinpätkässä niin ylhäällä, etten meinannut millään saada sitä ehjänä paitaan. Lopulta sain vinkin siirtää olkasaumaa etukappaleelle, ja…
-
Hihattomia huppareita
Ei ole varsinaisesti ollut vielä tänä keväänä – tai kesänä – sellainen olo, että pitäisi ommella hellevaatteita! En nytkään tehnyt shortseja, vaan collegehousut hihattoman hupparin kaveriksi. Kaikki kankaat ovat kaapista löytyneitä jämiä. Koitan nyt ihan oikeasti saada kangasmäärää vähenemään radikaalisti. Sen pitäisi nyt olla vähintäänkin mahdollista, sillä saan kesällä pelkän kotihoidontuen, josta ei riitä enää…
-
Hui, hai!
Muutaman tunnin varoitusajalla syntyi miehen ensi syksynä koulun aloittavalle veljenpojalle synttärilahjaksi penaali. Sain kuulla kutsusta edellisenä iltana, mutta vasta muutama tunti ennen lähtöä tajusin, että lahjakin pitäisi olla. Hain Pinterestistä kuvia tällaisista penaaleista ja piirsin sitten kankaalle palat. Ensimmäisestä haista tulikin lahna tai kampela. Joku sellainen lättänä ja leveä. Purin sen, otin talteen vain evät…