Kategoria: housut
-
Housut pienelle breikkarille
Vilho aloitti breakdancen syksyllä, ja huomenna on edessä ensimmäinen esiintyminen! Esiintymisasun pitää olla mustavalkoinen niin, että housut ovat mustat ja paita valkoinen. Vilholla ei kuitenkaan ollut sopivia mustia housuja, joten päätin ommella hänelle breikkihousut. Tämän syksyn aikana housujen polvet ovat olleet kovilla, kun lattialla on tehty polvislideja enemmän kuin paljon. On ollut ihan huikeaa seurata…
-
Punaista ja harmaata
Eräänä joulukuisena päivänä Vilho ilmoitti minulle, että minun pitäisi pestä pyykkiä, koska hänellä ei ole yhtään paitoja. Pienen tarkastelun jälkeen totesin, ettei niitä paitoja niin montaa ollut pyykkikorissakaan. Olin syksyllä keskittynyt lähinnä pikkuveljen vaatteiden ompeluun, enkä ollut lainkaan käynyt läpi isoveljen kaappia. Poistin vähän ennen joulua poikien kaapeista pienet vaatteet, pienemmältä koon 86 ja isommalta…
-
Perusvaatetta liukuhihnalta
Ompelin näistä Riivaleista Vilholle paidan lähes tasan vuosi sitten. Sen jälkeen loppu kangas on odottanut käyttöä kaapissa. Sitä on ollut liian vähän kaikkeen, enkä osannut yhdistää sitä mihinkään. Joku aika sitten tilasin Käpyseltä Miszkomaszkon hirviönturkkia, jota suunnittelin yhdistäväni Aarrekidin kankaaseen, jota olen myös hillonnut kaapissa tovin jos toisenkin. Tietystikään kankaat eivät sopineet pätkääkään yhteen livenä.…
-
Vakosamettihousut ja pappatakit pojille
Ostin punaisen vakosametin varta vasten näitä housuja varten alkukesällä Jätti-Rätistä. Vanhat punaiset housut olivat jo auttamattomasti liian pienet, enkä äkkiseltään löytänyt muuta materiaalia kirkkaanpunaisena. Collegekangas ei siis ollut vaihtoehto. Einon housujen oranssi vakosametti löytyi kangaskaapista. Olen tehnyt siitä joskus housut Vilholle. Malli on superkiva! Tietysti tämä bloggaus on viivästynyt niin paljon, etten enää muista, mikä…
-
Hihattomia huppareita
Ei ole varsinaisesti ollut vielä tänä keväänä – tai kesänä – sellainen olo, että pitäisi ommella hellevaatteita! En nytkään tehnyt shortseja, vaan collegehousut hihattoman hupparin kaveriksi. Kaikki kankaat ovat kaapista löytyneitä jämiä. Koitan nyt ihan oikeasti saada kangasmäärää vähenemään radikaalisti. Sen pitäisi nyt olla vähintäänkin mahdollista, sillä saan kesällä pelkän kotihoidontuen, josta ei riitä enää…
-
Välikausihousut yksivuotiaalle
Ostin Einolle syksyllä Name Itin softshell-takin alerekistä. Siihen ei kuitenkaan ollut sopivia housuja, ei siinä kaupassa, eikä oikein muuallakaan. Myöskään sopivaa välikausihaalaria ei sattunut vastaan, vaikka kävin muutamalla kirpputorikierroksella sen takia. Kierrokselta tarttui kuitenkin mukaan alimmassa kuvassa näkyvät Vikingin goretexit, joiden ainut kauneusvirhe on ilmeisesti hiekkalaatikkohiekan värjäämä verkkokangas. Sisältä ja pohjista kengät olivat lähes uutta…
-
Hirvityshousut
Normaalisti jättäisin tällaisen ompeluksen bloggaamatta. Nyt minua kuitenkin harmittaa niin vietävästi tämän kankaan hankkiminen, että päädyin laittamaan nämä likimain julkaisukelvottomat kuvat tänne. Kyseessä on siis Noshin farkkucollege. Yleensä olen kovasti tykännyt Noshin kankaista, mutta tämä oli kyllä suurensuuri pettymys. Ostin kankaan jo viime syksynä, mutta ompelin sen vasta tänä vuonna. Koitin vältellä kankaasta löytynyttä pitkää…
-
Perusvaatetta pienelle
Tämä on oikea tilkkusetti. Housukangasta oli jäljellä tasan tuon verran, paitakankaasta ei riittänyt kahta täysmittaista hihaa, joten toisen jatkoksi piti keksiä jotain muuta. Koska minulla ei ollut samanväristä turkoosia resoria, myös kaulus on tehty joustocollegesta. Kaikki harmaat ovat eri sävyä, mutta näin yhdessä ne silti sopivat minusta hyvin yhteen! Paita on tehty vanhalla luottokaavalla, housut…
-
Pehmeää ja vihreää
Eino sai ikuisuuksia (eli noin 3 vuotta) jemmatusta kankaasta ihanan pehmeän velourasun. Isoveli oli tämänikäinen keskellä kesää, joten sopivankokoisia lämpöisempiä sisävaatteita olikin yllättävän vähän tallessa. Housut on Ottobren Tiikerin madalletulla kaavalla koossa 86 ja takki on Stardust myös koossa 86. Velour on tosiaan tilattu Saksasta ja hupun vuori on Viljamin puodista. Täydellinen vetoketju löytyi Jätti-Rätistä.…
-
Joulu on taas
Olemme viettäneet melko väsynyttä joulua. Vaikka Einon vatsaoireet helpottivat (lehmän)maidottomalla ruokavaliolla ja 16. hammas helpotti loppuja kipuja, on riesanamme yhä sitkeääkin sitkeämpi flunssakierre. Olen sairastanut poikien kanssa koko joulukuun, ja nyt alkaa vähitellen tympäistä. Vilholla todettiin perjantain ja lauantain välisenä yönä korvatulehdus ja Eino alkoi yskiä aatonaattona. Yö meni yskiessä ja nukuimme aamuyöllä reilut kolme…