Villaa veljeksille
Rakastuin välittömästi jäänalleihin, eikä ihastukseni ole vielä lainkaan laantunut. Isoveljen paita on Ottobren mallilla Beagle Boy (4/2013). Paidan kaavaa muokkasin sen verran, että hupun tilalla on (täydellisesti onnistunut) piippukaulus. Pikkuveljen body on Kisuliini (6/2012) ja potkuhousut Crawler (4/2013), molemmat koossa 62. Villat ovat Majapuulta ja Pehemiältä. Isi sai joululahjansa vähän myöhässä – viime perjantaina. Hän ajoi Tampereelle ja haki studiosalamat ja kangastelineen. Vau 🙂 Kyllä meidän nyt kelpaa. Joutessani ompelin vielä yhdet potkuhousut joustofroteesta, kun eihän niitä ole ennestään yhtään 😉 Malli on sama kuin villahousuissakin. (Juniorilla on ikää reilut 3 viikkoa 🙂 )
Ensimmäinen adventti
Minun piti alkujaan odotella, että saan yhteiskuvaan vauvan ja isoveljen, mutta kyllästyin. Laskettu aika on jo ollut ja mennyt, joten päätin laittaa jouluvaatteet tänne jo nyt – ensimmäisen adventin kunniaksi. Housut ovat pehmeää vakosamettia, mallina Ottobren (6/2013) Arnold. Lisäsin näihin säädettävän kuminauhan vyötärölle, sille ne olivat todella löysät. Ikasyrin ihanasta jerseystä syntyi ”neulepaita”, joka sai pienen rusetin mustasta trikoosta.Säästin osan palmikkoneulejerseystä omaa jouluhametta/mekkoa varten, mutta teen sen vasta, kun pääsen eroon tästä eturepusta. Pappatakki (OB Grandpa 4/2013) on Verson puodin ihanaa joulujemmaa, samoin vauvan tonttulakki. Tätäkin jäi vielä vauvan jouluvaatteeseen, mutta mietin sen tekoa vasta, kun pikkuinen joskus sitten synnyttyään paljastaa sukupuolensa 😉
Voi mitä poneja!
Voi olla, että vallan poneitta jäänyt mieheni ei tätä urakkaa kovin korkealle arvostanut kaiken muutto- ja syntymäpäivähässäkän keskellä, mutta eikös nää nyt ole melkoisen ihania? Sain siis joku aika sitten kunnian toimia BlogSarina. Sain ihanaisen Pony Bloomini tuossa viikolla, mutta olosuhteiden pakosta pääsin ompelemaan vasta nyt viikonlopulla. Kangas on todella kivaa ommella, tukevaa ja jämäkkää jerseytä. Ihastuin aikoinaan Peppi Bloomiin ja teinkin nyt imetyspaidan samalla kaavalla. Myös omat legginsini ovat jääneet bloggaamatta, vaikka tein ne jo ajat sitten. Vilho sai samistelupaitansa Ottobren kaavalla Snap Button (1/2013), josta onnellisesti unohdin koristenepparit. V-kaula-aukko ei myöskään kestä lähempää tarkastelua, tuollaisen tekeminen vaatii selvästi vielä vähän harjoittelua ja vähemmän tiukkaa aikataulua 🙂 Settiin sopivat housut ovat Ottobren Chillax-kaavalla, sekä paita että housut kokoa 104. Housujen kankaana on Selian farkkujersey, ihanaa sekin! Ja vielä sokerina pohjalla pikkutilkuista syntyneet potkupuku ja paitabody koossa 50/56 🙂 Potkupuku näyttää ihan jättileveältä, vaikka kaventelin kaavoja reilusti.. Saa nähdä, hukkuuko…
Ennen ja jälkeen -paita
Löysin vanhasta Suuri Käsityölehdestä (4/2008) imetyspaidan kaavat ja pitihän niitä sitten kokeilla. Valitsin vanhasat tottumuksesta pienimmän koon eli koon 36 ja leikkasin sen todella pienillä saumavaroilla. Hihat jäivät silti tosi löysiksi, eikä tämä nyt ainakaan tiukka ole muutenkaan, kun möllykkämahakin mahtuu siihen ihan ilman kankaan venymistä. Luultavasti keräilen tässä vielä kilon jos toisenkin ennen talvea, joten uskoisin tämän olevan sopivankokoinen ainakin jossain vaiheessa 🙂 Perhosmetsä-kangas on Royal-tuotteelta, samoin resori. Valkoisen trikoon löysin varastoistani. Jos en olisi lupautunut olemaan ostamatta kankaita, tilaisin tätä lisää! Aivan ihanaa. Mätsäävät housut ovat vielä kesken. Taidan muokata tätä kaavaa vähän ja tehdä vielä toisenkin 🙂
Project Savaway
Tämän ompeluhaasteen ideana on valmistaa joko tietyllä teemalla tai tietystä kankaasta jotain kahdessa tunnissa perjantai-iltana klo 21-23. Tällä kertaa yllätyskangaspaketin sai tilata muutaman euron hintaan Ikasyriltä. Omasta paketistani paljastui ihanaa oranssia kirahvia, joka sopi paremmin kuin hyvin Royal-tuotteen äitienpäiväalennuskankaan kanssa. Kaapista löytyi vielä täydellisen väristä resoriakin 🙂 Pohjana on raglanpaidankaava, jonka etukappaleen olen muuttanut. Yläosa on siis kietaisumallinen. Tälle kankaalle malli oli kuitenkin vähän huono, sillä kangas on vähän turhan tukevaa. Paita on KUUMA. Ehkä se talvella menee paremmin. Tämä on siis myös potentiaalinen imetyspaita 😉 Takaa tämä on niin kiva, että mielessäni kävi muutamaan kertaan tuosta etuosasta luopuminen.. Tulppaanikangasta on vielä sen verran, että voin muuttaa tämän, jos malli on käytössä ahdistava.
Pupuja kaksivuotiaalle
Meillä on juhlittu tänä viikonloppuna 2-vuotissynttäreitä. Vilho sai itse valita kankaan varastoistani, ja suosikiksi pääsi – ei kovin yllättäen – Ikasyrin pitkään marinoitu pupujersey. Sitä ei ollut aivan riittävästi kokonaiseen paitaan, joten tein etukappaleen osittain Ikasyrin mustasta jerseystä, jota ostin joku aika sitten epäonnisia legginsejä varten (jotka ehtivät kadota ennen bloggausta..). Applikointi on samanmuotoinen kuin juhlien kutsukortit eli kakkonen. Kirkkaanoranssi resori vähän häiritsee, mutta en lähtenyt sitä vaihtamaan, vaikka kerran jo purin sen ja ompelin uudelleen. Olen moneen kertaan lukenut, miten helppoa on ommella resori pääntielle saumurille ja tikata saumurisauma sitten. Näköjään minä en siihen pysty, vaan saadakseni siistin kanttauksen pääntielle minun täytyy tehdä kolminkertainen taitos ja kiinnittää resorin nurjanpuolen reuna tikkauksella. Tämän tikkasin kaksoisneulalla, jolloin sain resorinvärisen tikin resorin puolelle ja mustan tikin paidan puolelle. Olen tällä kertaa erittäin tyytyväinen työn jälkeen 🙂 Osa kuvista on otettu ennen paidan silitystä, joten applikointi vielä vähän aaltoilee. Ostin jostain liian kovaa…
On piilossa puutarhan…
Joo! Poseerataan sillai hauskasti maaten oranssilla matolla! Ööö… Jotkut ideat olisi vain parempi jättää toteuttamatta. Puutarhapiilotunika ei kuitenkaan ole yksi noista ideoista. Tähän tähtäsin jo silloin, kun tein testipaidan. Tästä paidasta en keksi pahaa sanottavaa. Se on yksinkertaisesti mielettömän ihana! Oman paitani pohjana on siis samainen Burdan kaava kuin aiemmassakin paidassa. Pidensin kuitenkin helmaa reilusti ja suoristin sen samalla. Toinen hiha on ihan normaalisti istutettu, toinen on raglanmallinen. Raglanhiha on kiinnitetty paitaan vain kainalosta ja kaula-aukosta, joten päällä oleva rypytetty hiha liikkuu vapaasti. Vilhon paita on samalla mallilla tehty kuin muutkin viimeaikaiset raglanpaidat. Tiikerin maalasin tekstiiliväreillä sivellintä käyttäen. Oranssi resori taitaa olla Majapuulta ja musta ihanan pehmeä jersey Jätti-Rätistä. Puutarhapiilo on Selialta. Loppuun vielä mainittakoon, että musta helma on erillistä hametta, ei osa tunikaa 🙂
Karkkipäivä
Ristin tämä kankaan heti paketin avattuani Karkkipäiväksi. Kangas on Noshin luomujerseytä. Halusin tehdä yksinkertaisen paidan, jota voi käyttää farkkujen kanssa vaikka töissä, ja tässähän se sitten on: En ole ihan varma tuosta kaula-aukosta. Se venyi liikaa kantatessa. Se on nyt ihan siinä ja siinä, onko reuna vähän rypytetty (kuten sen piti olla) vai onko se vähän venahtanut. Se on taitaa olla vähän molempia.. Malliin on yhdistelty kahta hyvää kaavaa, edellisen postauksen raitapaidan kaavaa ja vanhaa luottokaavaa. Muoks.Kiitos kommenteista 🙂 En ollut tyytyväinen alkuperäiseen, enkä viihtynyt siinä, joten se oli sitten pakko korjata paremmaksi.
Testipaita ja pussi läppärille
Jätti-Rätin aletrikoosta syntyi ihana paita. Malli on uudesta Burdasta (2/2013) täysin sellaisenaan, ja vau! Ihan just oikeankokoinen ja mallinen! Tää on niin makea malli, että tulee varmasti toistekin käyttöön. Voisi olla kiva hihoillakin. Läppäripussi syntyi tilaustyönä mieheni hopeiselle omenalle. Se on aika jämpti, mutta kyllä se kone sinne juuri mahtuu 🙂 Myös heppakangas on Jättiksestä joskus pari vuotta sitten ostettua.
Neulosmaniaa
Vaaleanpunaisesta piti tulla paita. Sitten keksin, että jakku ois kiva, ja jos teen jakun, niin tarvitsen myös hameen sen seuraksi. Tähän settiin riitti kangas juuri ja juuri: Jäljelle jäi muutama kämmenenkokoinen tilkku. Majapuun sydämiä oli knaftit 80 senttiä ja palloja alle 40 senttiä. Lisäksi hain hameeseen vuorikankaan Eurokankaasta ja napit Tiimarista. Vetoketju löytyi omista varastoista. Sekä jakun että hameen kaavat ovat Suuresta Käsityölehdestä (10/2009 ja 4/2008). Jakussa on omaa sovellusta sen verran, että kaulus meni ilmeisesti väärin päin ja hihansuihin tein kaarevat halkiot. Tässä vielä jopotakki miehelleni. Neulos on myös Majapuun, samoin vetoketju. Vuori on Eurokankaasta (harmaa singletrikoo) ja resorit sekä taskun interlocktrikoo omista kätköistä. Kaavat on muokattu Joka Tyypin Kaavakirjasta, t-paita miehelle.