Kategoria-arkistot: verhoilu

Tämä on ollut yksi ikuisuusprojekteista, ja se olisi jäänyt varmasti ikiajoiksi keskeneräiseksi, ellei syysvauvaa odottava ystäväni olisi innostunut näistä vaunuista. Aloitin verhoiluprojektin jo odottaessani Einoa kolme vuotta sitten. Vanhat kankaat haisivat varastolle ja vanhalle talolle. Minua inhotti jo pelkkä ajatuskin siitä, että lapseni mahdollisesti joskus nukkuisi niissä – edes silloin tällöin. Suurimman ongelman aiheutti rungon sininen väri. En halunnut sinisiä vaunuja. Näin jälkiviisaana voisin todeta, että olisi vaan kannattanut valita jotain runkoon sopivaa kangasta. En kuitenkaan valinnut. Tein vaunujen sisäosat Tuokion vihreästä Naapurit-kankaasta, jota minulla oli vähän jäljellä silloisten olohuoneenverhojen jäljiltä. Päälliset tein suklaanruskeasta enstexistä, jota ostain Jätti-Rätistä. Kuomuun ompelin ylös valkoiset tereet ja alimpaan saumaan heijastintereen. Ikäänkuin olisin ikinä oikeasti aikonut käyttää näitä vaunuja. Meillähän oli jo tuolloin vallan mainiot Crescentin yhdistelmät, jotka olimme ostaneet uutena esikoiselle, mutta täytyyhän sitä jokaisen yhdet yhdistelmävaunut verhoilla, eikö?! Purin siis kappaleiksi kaikki osat, joiden käyttötarkoituksen osasin arvata. Kuvissa näkyvien osien lisäksi tein…

Lue Lisää

Aloitimme takapihan grillikatoksen kunnostamisen jo viime kesänä etsimällä lahjoituspalstojen kautta vanhoja ikkunoita. Mieheni myös laudoitti katoksen seinät ja lisäsi siihen tukirakenteita viime kesänä. Mökki maalattiin vaaleanharmaaksi ja ikkunanpuitteet valkoisiksi. Päädyn pariovet saatiin myös paikoilleen jo viime vuonna, ja takapihan terassilta mökkiin vievät portaat uusittiin. Aiemmin näiden portaiden tilalla oli pitkä korkea ”laituri”, jonka päässä oli jyrkät askelmat. Laudat loppuivat kesken, joten askelmat ovat vielä vähän harvat. Mieheni kyllästyi myös loputtomaan nurinaani kasvihuoneesta, tai pikemminkin sen puutteesta, ja rakensi minulle pikkuisen kasvihuonekaapin mökin seinustalle. Tämäkin on tehty viime vuonna hankituista vanhoista ikkunoista. Sisältä puuttuu vielä välihylly, jonka olisi tarkoitus roikkua ylhäältä ketjujen varassa. Saa nähdä, muistammeko ostaa ketjua tänä kesänä! Mökki sai myös hienot liukuovet vähän ennen juhannusta, joten naapuruston kissat eivät toivottavasti enää pääse sinne majailemaan – tai tappelemaan. Juhannukseksi pesimme mökin ja maalasimme seinät sisäpuolelta valkoisiksi. Vain yksi päätykolmion puolikas piti jättää maalaamatta, sillä vähän halvemmalla ostetut lisälaudat olivat…

Lue Lisää

Lasten mielipiteistä en menisi väittämään mitään, mutta minä rakastan Viljamin pandoja. Tämä panda tuli meille yllätyspaketissa. Halusin yhden ison pandan eteen keskelle, minkä vuoksi reunaan jäi väkisin kapeahko pala. Koska en millään malta heittää tilkkupussiin niin isoja paloja, päätin tehdä takakappaleen liian kapeasta palasta. Puuttuvan osan leikkasin mustasta trikoosta. Tästä tuli kerta heitolla äidin lemppari! Kaavana on luottokaava Ottobren Papana koossa 92 vähän pidennetyillä hihoilla ja helmalla. Housut on ommeltu mustasta Jätti-Rätin collegesta. Kangas on kivasti vähän epätasaisenväristä, mutta kuvissa enin osa kirjavuudesta johtuu säkkikankaan nöyhdästä. Esikuvana näille on Noshin collegehousut. Resorit ovat pitkät ja housut kapeat, sivusaumat ja resorin reuna on tikattu. Näiden kaava on aiemmista housuista tuttu Ottobren Straight Stripes koossa 92. Tuoli on verhoilukurssiprojektistani. Olen syksyllä käynyt verhoilukurssilla, jonka aikana olen jo verhoillut kaksi pientä tuolia. Nyt vuorossa on ensimmäinen iso tuoli. Jouset mieheni on solminut tuoleihin jo silloin joskus nelisen vuotta sitten, mutta projekti jämähti silloin…

Lue Lisää

Viimeinkin! Ties miten vanhojen aurinkotuolieni punaiset päälliset olivat jo ainakin pari kesää näyttäneet niin hirveiltä, että ne alkoivat jo senkin takia jäädä vähemmälle käytölle. Aurinko oli polttanut vanhat kankaat vaaleankirjaviksi ja väri oli muuttunut kestolikaiseksi. Viimein sain päätettyä, millaisen kankaan halusin näihin – ja sain jopa ostettua sen. Kangas on Ikean paksua puuvillaa. En esipessyt sitä, sillä ajattelin sen kelpaavan ilmankin. Jo ommellessa kaduin päätöstäni. Kangas haisi hirveälle ja mustaa väriä tarttui sormiin. Mahtaakohan mustaa tarttua myös ihoon/vaatteisiin, kun tuolissa istuu? Toivottavasti tuo ei ainakaan valtavasti kutistu… Onneksi takkiin ei tule paljoa, jos nämä nyt menevätkin sitten pilalle ensimmäisessä pesussa, sillä kangas maksoi kympin. Sitä jäi vielä jäljelle muiden kalusteiden pehmusteita varten. Nyt näyttää kuitenkin hyvältä! Olemme koko kesän urakoineet pihamme kimpussa, ja lähiaikoina on luvassa jonkinlainen yhteenveto ja esittely 🙂 Remonttiroskaa on ympäriinsä vielä niin paljon, ettei kovin edustavia kuvia saa nyt otettua. Muistathan osallistua arvontaan vielä tämän päivän…

Lue Lisää

Tuleva sohvamme tarvitsee kaverikseen uusia sohvatyynyjä. Koska sohva on verhoiltu yksivärisellä kankaalla, haluan tyynyjen olevan kuviollisia. Olohuoneemme on tällä hetkellä varsin ruskeavoittoinen, joten se kaipaa kepeyttä ja väriä 🙂 Pari kuvaa olohuoneesta löytyy pääsiäispostauksesta. Suurin suosikkinen kangasvaihtoehdoista onkin Marimekon Kuusama. Marimekko Kuusama Marimekko Jurmo Marimekko Iltavilli Marimekko Putkinotko  Vallila Interior Inkivääri Vallila Interior Kelohonka Vallila Interior Lovebirds Vallila Interior Metsäruusu Vallila Interior Rakkaus Finlayson Kaulaketju Finlayson Lei Finlayson Rannekoru Finlayson Keisari  Ikea Majken Ikea Stockholm Kuvat lainattu ko. yritysten verkkosivuilta.

Tein yhden ikuisuusprojekteistani valmiiksi viimeisenä lomapäivänäni. Vanha säilytyskorirahi sai siis uuden päällisen (jo toista kertaa). Vielä, jos tämän saisi maalattua valkoiseksi, niin olisi oikein hyvä. Kelpaa kuitenkin näinkin – ainakin paremmin kuin aiemmalla sinisellä farkkujäljitelmällä päällystettynä. Kangas on samaa kuin verhoissa. Oikeastaan huonekaan ei ole varsinainen lastenhuone vaan työhuone, mutta on se sentään Vilhon leikkihuone, kun mitään varsinaista omaa huonetta hänellä ei ole. Työhuone sai tänään myös uudet työtasot (Ikeasta), mutta laitan kuvan kokonaisuudesta, kunhan pääsemme eroon ylimääräisistä vanhoista tavaroista. Tärkeintä tässä kuitenkin on se, että nyt saumuri ja ompelukone mahtuvat ihanan väljästi rinnakkain 2,5-metriselle työpöydälle. Rahin päällä istuu Antero-lisko. Tein hänet joskus vuonna nakki ja papu, suurimman pehmolelubuumini aikoihin. Rahi on lisäksi täynnä pehmoleluja, joista osa on omatekoisia. Alkujaan Anterolla oli oranssit virkatut bikinit, mutta saatuani loputtomasti kommenttia siitä, miten Anterolla ei voi olla bikinejä, tein tuon vihreän slipoverin – ja kaikki olivat tyytyväisiä…

6/6