Kuukausi: toukokuu 2014

Retroähkyn hoitoa

Kärsin kauheasta retroähkystä. En halua ommella retrovärisiä vaatteita. ”Jouduin” retroilemaan vielä eilen, kun osallistuin Savawayn haasteeseen (päivitys tulossa lähiaikoina), mutta tänään sain jo helpotusta tilaani. Tänään oli valmistujaispäivä, ja mekin kävimme juhlimassa yhtä tuoretta ylioppilasta. Aamulla kuitenkin tajusin, ettei nuorimmaisella…

Pandoja pienelle

Olemme asuneet omassa talossamme nyt vähän yli kuukauden. Sisustus on yhä kovasti vaiheessa, kun aika menee vielä pakollisemmissa hommissa kuten kylpyhuoneremontti ja lastenhoito. Lisäksi poikien päiväuniajan käytän tenttikirjan parissa. Iltasin olen kuitenkin liian väsynyt lukeakseni ruotsiksi kirjallisuuden historiasta, joten silloin…

Huh hellettä!

Kai tämä tästä.. Piha on vielä alkutekijöissään, sillä olemme keskittyneet lähinnä sisätilojen laittamiseen. Olen saanut verhotangot ikkunoihin ja muuttolaatikot on litistettyinä autotallin nurkassa. Sisällä vallitsee luova kaaos, josta haluaisin kuitenkin oppia pois. Minua ei tavara siellä toinen täällä juurikaan häiritse,…

Hellenorsuja

Hellehaalari pääsi tänään jo käyttöön, kun ulkona lämpö nousi hyvinkin hellelukemiin. Ompelin tämän siis jo ajat sitten, mutta teknisten ongelmien vuoksi en saanut kuvia aiemmin kamerasta ulos.. Kaavat ovat Ottobresta (3/2013) Star-star koossa 74. Se onkin Einolle juuri sopiva nyt…

Onnellisen imetyspaita

En erityisemmin ihastunut tähän kankaaseen nähtyäni sen ensimmäisen kerran. En myöskään saanut ensin ommeltua siitä mitään. Viime perjantaina kuitenkin innostuin FB:n Saumanvara-ryhmän SavaWaysta, jossa piti inspiroitua runosta. Mikä tekee minut onnelliseksi? No ainakin hyvin onnistunut imetys – jo toista kertaa….

Sari Ahokaiselta saapui uutuusyllätys vapun alla. Vilho valitsi kahdesta värivaihtoehdosta välittömästi tämän oranssin itselleen. Hän rutisti kangasta sylissään ja totesi: ”Tämä on ihana. Tämä on minun. Äiti ompelee tästä MINULLE!” Ja näin tapahtui. Leikattuani isoveljen paidan mietin, että kaipa tuo…

Amppari-Eino

Halusin testata Ottobren Villikon (1/2013) kaavan ennen kuin ompelisin siitä mitään erityistä. Testikankaaksi valikoitui muutamalla (kahdella tai kolmella) eurolla ostamani pätkä Metsolan joustofroteeta. Resori on Majapuun avoimista ovista ostettu, joten tämän ihanuuden hinnaksi tuli alle vitonen 🙂 Valitsin kooksi 74, …

Ensimmäinen pihaprojekti

Projekti ”tuijat pois ikkunoiden edestä” -alkaa olla loppusuoralla. Yhdestäkään tielle päin olevasta ikkunasta ei nähnyt alkujaan ulos, sillä jokaisen ikkunan edessä kasvoi iso tuija. Kaikista sisätöiden kiireistä huolimatta kävin välillä pihalla kaivamassa tuijia. Näissä kuvissa kaksi tuijaa on siirretty, yksi…

Paapiille tuli tuossa joskus huhtikuussa myyntiin ihanaakin ihanampi sirkuspuuvilla. Olin pitkään pähkäillyt poikien huoneen verhoja. Kun näin tämän kankaan, päätös tuli välittömästi! Seinät maalasin harmaiksi Tikkurilan sävyllä graniitti. Kuten kuvista näkyy, vähän kaikkea pientä on vielä kesken, kuten kattolistat.. Huoneen…

Back to top