Tekijä: Riinu

  • Rokkipoika

    Nämä neulokset olivat jotenkin vain unohtuneet. Aloin tänään kuitenkin laskeskella, miten paljon vauvanvaatteita olen viime aikoina ommellut ja miten vähän vaatteita Vilho on saanut. Jätin siis keskeneräisen vauvanvaatteet odottamaan ja ompelin Vilholle isojen poikien ROKKIPAIDAN. Ilmeisesti osasin markkinoida tämän Vilholle hyvin, sillä se on hänen mielestään mielettömän hieno! Kokokin on ihan passeli, 104. Pipon leikkasin…

  • Koossa 56!

    Sadepäivän ratoksi syntyi – tai pikemminkin valmistui viimein – vähän vauvanvaatteita. Muutama muukin tuli tehtyä, mutta niistä puuttuu vielä nepparit. Ensimmäinen haalari on Ottobren Snail Walk (4/2012) vähän kavennettuna. Tämä malli näyttää mallinukella niin söpöltä 🙂 Toinen haalari on miikkarikopio omilla säädöillä. Kankaana siinä on palasiin purettu 70-lukulainen potkupuku, jossa oli epämääräisiä reikiä muutamassa kohdassa.…

  • Pientä punaista

    Tulipa sitten ommeltua vielä yhdet potkuhousut ja yksi body. Kaavat ovat samat kuin aiemmissakin, samoin koot. Ehdin jo iloita punaisesta setistä, mutta sitten tajusin, että potkuhousut ovat kokoa 56 ja body kokoa 62, eivätkä ne kyllä varmasti ole sopivia yhtäa aikaa, sen verran pieniltä nuo potkuhousut bodyn vieressä näyttävät. Noh, ovatpahan söpöjä sitten yksikseen 🙂…

  • Neiti kesäheinä

    Aamunraikas neiti (tai oikeammin rouva) kesäheinä sai vihdoin surruuteltua resorin kesäpöksyihin. Ajattelin näiden olevan riittävän siistit myös työhousuiksi. Kaava on sama oma kuin Kekkis-housuissakin, tosin taas vähän muokattuna. Resori on samaa kuin imetyspaidassa eli Royal-tuotteen kaunista versonvihreää, joustocollege on samasta putiikista. Nämä on kaikki niin ihanan tuntuisia, ettei näitä malttaisi riisua päältä lainkaan! Tämä oliivin-…

  • Ennen ja jälkeen -paita

    Löysin vanhasta Suuri Käsityölehdestä (4/2008) imetyspaidan kaavat ja pitihän niitä sitten kokeilla. Valitsin vanhasat tottumuksesta pienimmän koon eli koon 36 ja leikkasin sen todella pienillä saumavaroilla. Hihat jäivät silti tosi löysiksi, eikä tämä nyt ainakaan tiukka ole muutenkaan, kun möllykkämahakin mahtuu siihen ihan ilman kankaan venymistä. Luultavasti keräilen tässä vielä kilon jos toisenkin ennen talvea,…

  • Housuja kaksin kappalein

     Eihän kesä vielä ole ohitse? Sain vihdoin ja viimein nämä shortsit valmiiksi. Aloitin niiden tekemisen jo varmasti kuukausi sitten, mutta jotenkin ne näyttivät niin tyhmiltä, etten meinannut saada niitä valmiiksi ollenkaan. Nyt, vihdoin valmiina, ne ovatkin ihan kelvolliset. Ei mitenkään erityisen ihanat, mutta ihan jees. En edes viitsi miettiä, montako virhettä näissä on. Ainakaan juuri…

  • Etana Elli

    Kankaantuhojaiset alkakoot! Yksi laatikollinen kangasta pitäisi saada pois työhuoneesta, eikä uutta saa enää ostaa! Nyt säästetään rahaa tontin lupapapereita varten. Tilasin tämän collegen joku aika sitten Kestovaippakaupasta, mutta se osoittautui vähän liiankin paksuksi. Näin blogeissa kuitenkin ihania kuvia Ottobren Grandpa (4/2013) mallilla tehdyistä takeista, ja päätin kokeilla kaavaa. Koko tässä on 104, joka tällä kertaa…

  • Kuninkaantuolista lastensängyksi

    Huusin tämän ”kuninkaantuolin” joitain vuosia sitten huutokaupasta kahdellakympillä. Se on sitten kulkenut mukanani ja ollut lähinnä tiellä enimmän osan aikaa 🙂 Kun kotia piti alkaa tyhjentämään ylimääräisistä tavaroista, keksin, että tästä tulisi mainio lastensänky. Puuseppäni teki sänkyyn sälepohjan rimoista, ja vaahtomuovipatjat tilasimme Muovikumista. Päällystin patjat Jätti-Rätin puuvillalla, ja tältä se nyt näyttää ”paljaana”. Koska sängyn…

  • Karkkipäivä ja pötkylätyyny

     Ostin ihanan Selialta sweet days -jerseyn ihan vain vauvanvaatteita varten. Mihin se nyt voisi paremmin sopiakaan? Näköjään se sopi täydellisesti myös Majapuun raitatrikooseen. Raitapaita selvästi huutaisi applikointia, mutta tähän hätään – ja remontin keskelle – en kerta kaikkiaan saanut sellaista aikaseksi. On kai pakko tehdä vielä toinen 😉 Body on toinen laatuaan. Tein Vilholle aikoinaan…

  • Kotimaista designia keväänvihreillä mausteilla

    No niin, lopulta vähän jotain kotipäivitystä. Koska vanhat verhot eivät sopineet yhteen sohvatyynyjen kanssa, oli minun tehtävä myös uudet verhot. Uuden verhon myötä huomasin, ettei akustiikkalevy(je)n päällinen enää sovi verhojen kanssa yhteen, joten minun oli päällystettävä myös ne uudelleen. Tosin huonekalujen pyörittelyn seurauksena vain toinen niistä mahtui enää seinällekään. Ostin verhokangasta kurjan knaftisti, ja uusi…