Tekijä: Riinu
-

Kierrätysompelua
Tyhjensin keväällä vaatekaappiani, ja lähdön sieltä sai mm. Noshin trikoosta ompelemani paita, jossa oli liian tiukat hihat. En raaskinut heittää lähes käyttämättömäksi jäänyttä paitaa vaatekeräykseen, joten leikkasin paidasta Paapiin Myyrä-kaavalla pojalle 128-kokoisen paidan. Edes resoreita en purkanut, vaan asettelin kaavat paidalle niin, että resorit tulivat suoraan mukaan. Hihat olivat sopivasti juuri tuon kaavan kokoiset, joten…
-

Juhannusmekko
Verson Puodilla on satunnaisesti kokoontuva ompelukerho. Verson Puodilta saa siis tilata yllätyspaketissa kamgasta, josta sitten ommellaan tiettynä ajankohtana jotain. Tämän ompelukerhon teemana oli Suomi 100, ja kankaan nimi Kotiinpaluu. Värivaihtoehtoja oli normaalista poiketen kolme: aamurusko, päivä ja mustavalko. Minun kankaani on näistä päivä. Ihastuin kankaaseen ikihyviksi heti, kun avasin paketin. Kaavan keksin eräästä ompeluryhmästä, kun…
-

Käsityökasvatuksen elektroniikan harjoitustyö
Olen 16-17 vuotta sitten opiskellut vuoden verran sähkö- ja tietokoneasentajan opintoja Turun ammatti-instituutissa ja työskennellyt aikoinaan yhden kesän laivasähköasentajana telakalla, joten osan asioista olisi voinut kuvitella olevan tuttua. Ei kuitenkaan ollut erityisen yllättävää todeta, että olin unohtanut lähes kaiken. Lasertyöstöä odotin kovasti, mutta sen osuus jäi kurssilla valitettavan laihaksi. Moni muukin oppisisältö olisi kaivannut enemmän…
-

Käsityökasvatuksen puutyökurssin kurssitöitä
Olen tälle sivulle koonnut portfolion puu-, muovi- ja metalliteknologian kurssilla tekemistäni puutöistä. Edelliset kokemukseni puutöistä ovat alakoulusta 80-90-lukujen taitteesta, eli ihan muutaman vuoden takaa. Sen jälkeen olen lähinnä hionut huonekaluista maaleja tai naputellut kasaan jotain linnunpönttöä yksinkertaisempaa. HarjoitustyötAivan ensimmäinen harjoitustyöni oli kasvoreliefi, jonka tein veistämällä. Kyseinen työ on koulun perinne, ja kaikki uudet opiskelijat veistävät…
-

Käsityökasvatuksen ompelukurssin töitä
Avauduin käsityökasvatuksen ompelukurssista jo aiemmassa postauksessani. Sain nyt kuitenkin kuvattua kaikki harjoitukset ja varsinaisen kurssityön, joten en enää enempiä avaudu kurssin hyödyllisyydestä! Tälle viikolle sattui juuri Vaatevallankumous, joten tulostin kuvauksiin itselleni I made my clothes -lapun. Kaikki kuvassa näkyvät vaatteet ovat itse tekemiäni. Sitten niihin käsityökasvatuksen harjoitustöihin. Meille opetetaan teoriakursseilla kokonaisesta käsityöstä, joka tarkoittaa kokonaista…
-
Paitoja synttärisankarille
Vilhon 6-vuotissynttärit menivät vähän mönkään vesirokon takia. Olimme suunnitelleen juhlivamme synttäreitä pääsiäisenä, mutta pitkänäperjantaina Vilholle ilmestyivät ensimmäiset vesirokkonäppylät. Ensin ajattelimme, että voihan ne synttärit viettää, kun suurin osa vieraista on kuitenkin jo taudin sairastanut. Pian kävi kuitenkin selväksi, että tauti oli sen verran tuskainen superherkälle Vilholle, ettei synttärijuhlat tulleet kuuloonkaan. Oikea syntymäpäivä oli vasta vähän…
-
Saateenkaaren tällä puolen
Vilho rakastaa värejä ja värikkäitä vaatteita. Tämän kankaan hän valitsin Verson puodin valikoimista, kun olin tekemässä sinne ompelukerhotilausta. En ehkä olisikaan osannut valita näin riemukasta kangasta itse, mutta kivahan tästä kuitenkin tuli. Ompelin paidan koulussa ompelutunnilla, kun varsinainen kurssityö alkoi jo olla valmis. Kaavana käytin Ottobren (6/2016) Dalmatian Rabbit -hupparista muokattua kaavaa. Kaulus on kokonaan…
-
Sukkia, sukkia!
Osallistuin talvella ystävänpäiväsukkien neulontaan. Koska koulu alkoi painaa kovasti päälle, sukat jäivät kuitenkin vähän kesken. Olen tehnyt niitä valmiiksi pikkuhiljaa ja pääsiäisenä viimein silmukoin viimeiset kuviot valmiiksi ja päättelin langanpätkät! Sukat menevät lahjaksi ystävälle, joka on ollut elämässäni 30 vuoden ajan. Päätin tuossa joku aika sitten ex tempore ilmoittautua Niina Laitisen Kuusamat-sukkien koeneulojaksi. En yhtään…
-
Samisteluhousut serkuksille
Kevät on mennyt aivan hurjaa vauhtia. Yliopistolla kurssit ovat pakkautuneet tähän loppukevääseen, ja parin kuukauden aikana pitäisi kertyä kirjallisuudesta 9 opintopistettä, ja käsityökasvatuksesta 7 opintopistettä. Lisäksi on pari muuta kurssia, joista osa on alkanut jo aiemmin ja osa jatkuu vielä toukokuulle. Kiirettä on siis pitänyt! Yksi pian loppumassa oleva kurssi on käsityökasvatuksen ompelukurssi, joka on…
-
Hyrrä-matto
Virkkasin helmikuussa trikookuteesta maton olohuoneeseen. Malli oli yksinkertainen mutta vaati sen verran laskemista, ettei tästä tullut aivan ohjeen mukainen! En siis koko ajan muistanut laskea lisättäviä pylväitä ja silmukoita, joten paikoitellen niitä tuli liian vähän. Sen verran tämä meinasi kuitenkin tällaisenakin aaltoilla, ettei muutaman pylvään puuttuminen lopulta haitannut yhtään! Ajan kanssa matto on kuitenkin tasaantunut…