Tekijä: Riinu
-
Pissanpitävät housut
Vannomatta paras? Väitin pitkään, etten koskaan tule tekemään vaippoja, sillä ne ovat tylsiä. Eilen illalla päätin kuitenkin piirtää harkkahousuille kaavat, joilla sitten tein yhdet koepöksyt. Vilhon kommentti housuja sovitettaessa oli: Hyvä! Tänään pääsin töistä hyvissä ajoin ja tehtyäni päivällisen uuniin valmistumaan kiipesin yläkerran ompeluhuoneeseen ja ompelin kolmet harkkarit. Nämä jos jotkut ovat pikasurautuksia. Kolmet housut…
-
Lintumekossa
Ajattelin, ettei mikään voi olla ihanampaa kuin Majapuun vadelmaneulos. Enää en ole niin varma. Tässä on sille aika kova kilpailija, nimittäin Majapuun lintuneulos. Pehmeä, ihana, joustava, lämmin. Joku juttu tähän vanhalla mallilla tehtyyn mekkoon piti saada. Tein siis hihansuihin koristekanttaukset ja -napit. Jopa nämä onnistuivat lähes täydellisesti. Lopuksi vielä vähän sovinnaisempi sovituskuva, anteeksi hyppelyn aiheuttamat…
-
Huopahattu ja rannekkeet
Ihastuin lokakuussa 2010 uusimman SK:n (10/2010) huovutettuihin hattuihin ja kävin heti hakemassa kaupasta Wash+filz-it! -lankaa. Syystä tai toisesta – tai oikeastaan raskauden aiheuttaman väsymyksen vuoksi – hattu jäi kuitenkin neulomatta. Seuraavana talvena muistin taas langat, mutta huonosti nukkuva poika esti tämän projektin ajattelemisenkin. Tänä syksynä tartuin puikkoihin ja aloin kutoa. En hetkeäkään uskonut, että tästä…
-
Vaatteita pikkupotilaille
Tässä oma työpanokseni Ompeluelämän Turun jaoston hyväntekeväisyyskampanjaan. Saimme siis tarvikkeet lahjoituksena, ja aktiivijäsenet jakoivat ne osallistujille määrämittoihin leikattuina. Näiden vaatteiden määränpää on TYKSin osasto 416 eli lasten syöpä- ja veritautiosasto. Edellisestä vastaavasta hyväntekeväisyyskampanjasta löytyy tietoja täältä.
-
Jatkopätkät lahkeisiin
Syksyllä ompelemani välikausihaalarit saivat lahkeisiinsa jatkopätkät ihan vain sateisen uudenvuoden kunniaksi. Lahkeet olivat alkujaankin liian lyhyet, eivätkä ne riittäneet enää kuin juuri ja juuri nilkkoihin. Koska ulkovaatteissa olisi kiva voida vaikka istua, kyykkiä tai kulkea selkäreppumatkalaisena, ostin kangashamstereista määrämittaisen palan piparikukkaa ja pidensin housut. Nyt ne on just hyvät 🙂
-
Kalat frillassa
Olen ihastunut ikihyviksi aiemmin ompelemaani minikukkamekkoon. Päätin jo kylpytakkia leikatessani, että käytän loput ihanasta Laulukala-kankaasta omaan hameeseen. Koska kalakangasta ei ollut käytännössä yhtään tämän enempää, tein ylemmän frillan Metsolan oranssista joustiksesta, jota sitäkään ei ollut juuri tätä enempää. Sopivaa resoria kotoa ei löytynyt, joten se piti tänä aamuna hakea Eurokankaasta. Kyllä nyt kelpaa äidinkin söpöillä…
-
Pikkuiset kultakalat lammessa ui..
Kun vanhan kylpytakin hihat yltävät enää melkein ranteisiin ja helma melkein pyllyyn, tarvitaan ehdottomasti uusi kylpytakki. Ja tällainen siitä sitten tuli: Joulualeista katselin jo valmistakin kylpytakkia, mutta koska etukappaleessa ei ollut ainuttakaan kokonaista kuviota, eikä kohdistuksista ollut tietoakaan, en voinut ostaa mokomaa. Ostin Selian Laulukalan alkujaan itselleni, mutta en sitten osannutkaan tehdä siitä mitään. Onneksi…
-
Lämmintä käsille
Anoppi oli vielä joululahjaa vailla, joten päätin neuloa hänelle pikapikaa kynsikkäät. Langaksi valikoitui Novitan Puron Pakkasyö, sillä sitä sattui löytymään varastoista. Neuloin näitä ensin keltaisesta Nallesta, mutta tajusin käsineen puolessavälissä, että kuvio oli vasemman käden käsineestä, peukalo oikeasta.. Purin siis käsineen ja etsin paksumman langan, jotta ehtisin saada käsineet valmiiksi joulun pyhien aikana. Nämä on…
-
Pientä jouluista kotiin
Olen jo useamman vuoden ajan tehnyt joulukukka-asetelman itselleni ja äidilleni. Tänä vuonna asetelman teko jäi taas kerran vähän myöhäiseksi, ja tein kukkakorin vasta joulupäivänä. Äiti sai valita ostamistani kukista mieluisat, loput jäivät odottamaan omaa koriani. Kuten yleensäkin, käytin tähänkin koriin aiemmilta vuosilta säästettyjä tarvikkeita. Hakiessani koria äitini varastosta silmiini osui joskus vuosia sitten tekemäni viinipullonkorkkikranssi.…
-
Lahjat rakkaille
Käpyseni-jersey on odottanut muodonmuutosta kankaasta paidaksi jo pidempään. Tämä oli oikeastaan tilaustyö, sillä äitini toivoi paitaa jo syksyllä. En kuitenkaan ikinä ehtinyt ommella sitä, joten projekti siirtyi ja siirtyi.. Noshin iki-ihanaa kettukangasta himoitsin jo sen tullessa alkujaan myyntiin, mutta saituuksissani en sitä raaskinut ostaa. Myöhemmin kankaan hinta nousi kangashamstereissakin pilviin, ja luovuin koko ajatuksesta. Vähän…