Tekijä: Riinu
-
Pause!
Ostin tämän kankaan Käpysen joulunjälkeisestä alesta, ja kuosi on enemmän kuin täydellinen Vilholle. Musiikkijutut ovat olleet entistäkin kovempi juttu joulun jälkeen, sillä Vilho sai omat stereot joululahjaksi. Musiikki soi meillä siis nykyään lähes lakkaamatta. Kuosin kuvion lisäksi väri on täysi kymppi punaista rakastavalle pojalle. Kaikki punaiset vaatteet nimittäin kiertävät tällä hetkellä pesusta suoraan käyttöön. Osa…
-
Lahjoja isoille ja pienille
Tuntuu, etteivät vuorokauden tunnit riitä mihinkään. Kirjallisuuden opinnot vievät kaiken vapaa-ajan, kun luettavaa on paljon ja lukemisen lisäksi pitää vielä kirjoittaakin paljon. Onneksi alkuvuonna ei ole vielä ollut juurikaan opintoja Raumalla. Sen sijaan flunssa on pyörinyt perheessämme nyt kolmatta viikkoa, joista kaksi olen ollut sairaiden lasten kanssa kotona saamatta yhtään mitään aikaseksi. Lopulta päivät tuntuvat…
-
Okraa ja oranssia
Verson puodin ompelukerhon yllätyspaketista paljastui tällä kertaa hopeanhohtoinen Sielulintu-joustocollege. Arvailuja kankaasta heiteltiin ompeluryhmissä heti. Erikoispainatus ja korkea metrihinta viittasivat monien mielestä hopeapainatettuun Sielulintuun. Näistä vinkeistä rohkaistuneena päätin viime tipassa tilata paketin itselleni. Yllätys ei siis ollut suurikaan, kun paketista sitten tosiaan paljastui hopeanhohtoista Sielulintua. En ole tilannut tätä kuosia aiemmin, enkä ole edes ollut siihen…
-
Tunika pienellä jujulla
Tällä kertaa mietin useampana iltana, millaisen tunikan haluaisin itselleni tehdä. Olen käyttänyt himmelitunikaani niin paljon, että se alkaa jo nukkaantua. Se siis kiertää pesusta päälle ja päältä pesuun aivan kuin Vilhon Ryhmä hau -paita! Ihan yhtälaista suosikkia tästä ei varmastikaan tule, sillä kangas ei jousta yhtä paljon kuin aiemmat joustocolleget, joista olen tällä kaavalla tehnyt…
-
Huovutettu lumihiutalevarjostin ja ohje sen tekemiseen
Tein tämän varjostimen käsityökasvatuksen perusopintojen kurssityönä, jonka teemana oli arjen luksusta. Koska työn kulku ja valmistusohje piti kirjoittaa portfolioon, laitan sen myös tänne blogiin, jos joku muukin innostuu tekemään oman huopavarjostimen! Oma kokemukseni huovutuksesta rajoittui ala-asteella huovuttamaani hiireen, lasten kanssa huovuttamiini palloihin sekä kurssilla tekemääni käsinukkeen. Ohuen huopalevyn huovuttaminen oli kuitenkin yllättävänkin helppoa. Aloitin suunnittelun…
-
Käsityökasvatuksen harjoitustöitä
Käsityökasvatuksen monimateriaalisuus tekstiilityössä -kurssi oli tosiaan syksyllä, ja kuten Facebookin puolella jo mainitsinkin, sain kurssiarvosanaksi numeron 5 (kiitettävä). Tässä on nyt loput kurssilla tekemäni harjoitustyöt. Ensimmäiset harjoitustyöt esittelinkin jo syyskuussa. Neulontatunneilla neuloin Nallesta kynsikkäät omalla ohjeella. Kuviomallin piirsin paperille, mutta muuten tein nämä ilman ohjetta. Itse en ole sitä mieltä, että nämä ovat erinomaiset, mutta…
-
Joululahjoja omin käsin
Tein tänä vuonnakin suuren osan lahjoista itse. Osa näistä oli toiveen mukaan tehtyjä, osan päätin ihan itse. Kummipojalleni neuloin toiveen mukaisesti harmaan pipon. En halunnut siitä ihan samanlaista kuin edellisestä, joten tein tähän epäsymmentisiä raitoja. Koska pipo yksinään olisi kuitenkin ollut hiukan ankea, neuloin myös kirjolapaset sen kaveriksi. Lapasissa on erikoisominaisuus: niissä on reikä etusormen…
-
Housut pienelle breikkarille
Vilho aloitti breakdancen syksyllä, ja huomenna on edessä ensimmäinen esiintyminen! Esiintymisasun pitää olla mustavalkoinen niin, että housut ovat mustat ja paita valkoinen. Vilholla ei kuitenkaan ollut sopivia mustia housuja, joten päätin ommella hänelle breikkihousut. Tämän syksyn aikana housujen polvet ovat olleet kovilla, kun lattialla on tehty polvislideja enemmän kuin paljon. On ollut ihan huikeaa seurata…
-
Hiirenharmaat villasukat
Näiden piti olla pikainen välityö, mutta varren kuvio olikin yllättävän työläs, sillä sitä neuloessa piti koko ajan seurata ohjetta. En missään vaiheessa oppinut kuviota täysin ulkoa. Keskellä olevat raidat opin kyllä tekemään ulkomuistista, mutta toisen reunan nypyt menivät aina väärille kierroksille. Tajusin toisen sukan puolivälissä, että olin lukenut ohjeen huolimattomasti, eikä nypystä tullutkaan nyppyä vaan…