Kategoria-arkistot: hame

Verson puodin ompelukerhon yllätyspaketista paljastui tällä kertaa hopeanhohtoinen Sielulintu-joustocollege. Arvailuja kankaasta heiteltiin ompeluryhmissä heti. Erikoispainatus ja korkea metrihinta viittasivat monien mielestä hopeapainatettuun Sielulintuun. Näistä vinkeistä rohkaistuneena päätin viime tipassa tilata paketin itselleni. Yllätys ei siis ollut suurikaan, kun paketista sitten tosiaan paljastui hopeanhohtoista Sielulintua. En ole tilannut tätä kuosia aiemmin, enkä ole edes ollut siihen erityisen ihastunut, mutta hopeanhohtoisena se on kyllä aivan huikea! Päätin heti, että ompelen tästä jotain erityistä. Olen jo jonkin aikaa haaveillut collogejakusta, joka olisi samaan aikaan sekä siisti että mukava päällä. Tästä tuli nyt ehkä astetta hienostuneempi kuin suunnitelmana oli ollut, mutta kaapistani puuttui musta jakku kokonaan, joten siinä mielessä tämä oli perusteltu valinta malliksi. Jakku on ommeltu 2000-luvun Burdan kaavalla, jolla olen ommellut liki 17 vuotta sitten suosikkivillakangasjakkuni. Alkuperäisessä kaavassa ei ole kauluksia, joten muokkasin kaavaa kaulukselliseksi. Koska Sielulintua oli vain 60 cm, jouduin pidentämään hihoja mustalla joustocollegella. Tein hihoihin myös valenappilistat koristeeksi. Jakku…

Lue Lisää

Ostin tämän kankaan Ikasyrilta jo aikoja sitten, mutta en jotenkin osannut tehdä siitä mitään. Osasyynä oli se, että pihiyksissäni tilasin sitä vain 60 senttiä. Eihän se tuntunut riittävän mihinkään. Eilen lapset nukkuivat pitkästä aikaa yhtä aikaa pitkät päiväunet, ja aloin tuijotella kankaitani. Mallasin tätä ensin paidaksi, mutta totesin, etten halua tästä paitaa. Kangas oli jo lähdössä myyntikasaan, kun yhtäkkiä keksin kokeilla sitä hameeksi. 60-senttiä oli juuri sopivasti, kun vyötärön laski lantiolle ja helma oli kääntämättä. Eipä siis kuin ompelemaan. En jaksanut alkaa selata mallilehtiä, enkä viitsinyt ihan vapaalla kädellä saksia tätä, joten kaivoin kaapista kaavakassin, joka sisältää iänkaikkisenvanhat kaavani. Vanhimmat ovat 90-luvulta. Rulla päällä luki ”suora hame”. Otin kaavan, leikkasin sen suikaleiksi ja kellotin helman. Ompelin hameen kasaan ja lisäsin helmaan alkuviikolla Jätti-Rätistä ostamani pitsin. Kankaasta jäi jäljelle muutama pikkupala. Ne suorastaan huusivat pääsyä yläosaksi. Kaapista löytyi kaveriksi kaksi palaa mustaa jerseytä ja paria erilaista pitsiä. Yläosan leikkasin käyttäen mallina…

Lue Lisää

Pian on jo joulukuu, mutta meillä ei siltä näytä. Ohrat orastavat portaalla ja orvokki kukkii. Neuloin silti itselleni lapaset. On meillä välillä kylmiä aamuja. Langat ovat Novitan Nallea, jonka olen värjännyt (joskus aikojen alussa) sipulilla. Tummempi oranssi on sipulinkuorien ”pääväriä” ja vaaleankeltainen sipulinkuorien jälkivärissä värjättyä. Raidat on neulottu Suuren Käsityölehden ohjeen mukaisesti rivinostoilla. Nämä on hauskat, mutta pituutta tuli aavistus liikaa. Kärpäsmekko on Saumanvara-ryhmän perjantaiveivistä. Siitä tuli yllättävän söpö, vaikka kärpäset eivät olleet ihan se odottamani ja toivomani kuvio. Kangas ja kuvio ovat Mersian. Malli vapaasti saksittu.

Tein itselleni tuubihuivin, ne kun kerran ovat niin kovasti muodikkaita. On kai sanomattakin selvää, että siitä tuli aivan kauhea. Typerän kokoinen lörppä, vaikka (kerrankin) tein ihan ohjeen mukaan – tai ainakin melkein ohjeen mukaan.. Langan ostin ex tempore Tarjoustalon laarista, ja se on Novitan Puroa. Raidoitin tuubin neulomalla oikein värillä lehto ja nurin värillä pakkasyö. Kokeilin valmista tuubia huiviksi, myssyksi ja topiksi. Kaikkiin käyttötarkoituksiin se toimi yhtä hyvin – tai tässä tapauksessa huonosti. Tuubitoppia riisuessani tajusin tämän olevan ilmiselvä HAME! Hurautin yläreunaan kuminauhan, ja avot! Sain aika makean villahameen!

Vaaleanpunaisesta piti tulla paita. Sitten keksin, että jakku ois kiva, ja jos teen jakun, niin tarvitsen myös hameen sen seuraksi. Tähän settiin riitti kangas juuri ja juuri: Jäljelle jäi muutama kämmenenkokoinen tilkku. Majapuun sydämiä oli knaftit 80 senttiä ja palloja alle 40 senttiä. Lisäksi hain hameeseen vuorikankaan Eurokankaasta ja napit Tiimarista. Vetoketju löytyi omista varastoista. Sekä jakun että hameen kaavat ovat Suuresta Käsityölehdestä (10/2009 ja 4/2008). Jakussa on omaa sovellusta sen verran, että kaulus meni ilmeisesti väärin päin ja hihansuihin tein kaarevat halkiot. Tässä vielä jopotakki miehelleni. Neulos on myös Majapuun, samoin vetoketju. Vuori on Eurokankaasta (harmaa singletrikoo) ja resorit sekä taskun interlocktrikoo omista kätköistä. Kaavat on muokattu Joka Tyypin Kaavakirjasta, t-paita miehelle.

Ostin Latvian reissulta Newyorkerista ihanan pikkuisen hameen. Jo hametta ostaessani tiesin, että käyttäisin sitä mallina vähintäänkin toiseen samanmalliseen. Ja tässä se sitten on 🙂 Myös kuvassa näkyvät fuksianväriset legginsit ovat samalta matkalta. Minulla ei satu ennestään olemaan niihin sopivia vaatteita mitenkään liikaa, joten kai niitä nyt sitten piti tehdä lisää! Tässä onkin sitten hyvin käytettynä kaikki loppu kisuneulos. Paljoa ei ollut enää varaa kohdistaa kuvioita, joten sivukuvia ei esitellä 😉 Kisut istuvat edessä ja takana samalla korkeudella, siinä se. Kangasta ei riittänyt vyötärötaitteelle, joten hurautin (tosin varovaisesti) leveän kuminauhan suoraan hameen yläreunaan. Tämä on siis kaavoitta tehty Majapuun kisuista. Ihana 🙂

 Olen ihastunut ikihyviksi aiemmin ompelemaani minikukkamekkoon. Päätin jo kylpytakkia leikatessani, että käytän loput ihanasta Laulukala-kankaasta omaan hameeseen. Koska kalakangasta ei ollut käytännössä yhtään tämän enempää, tein ylemmän frillan Metsolan oranssista joustiksesta, jota sitäkään ei ollut juuri tätä enempää. Sopivaa resoria kotoa ei löytynyt, joten se piti tänä aamuna hakea Eurokankaasta. Kyllä nyt kelpaa äidinkin söpöillä 🙂

7/7