Etusivu » Arkistot Riinu » Sivu 45

Tekijä: Riinu

Punaista kudetta

Ensimmäinen virkattu matto ei mahtunut vessan lattialle, joten oli sitten ihan pakko tehdä toinen… Tämän malli tuli osittain käsityölehden pitsiliinasta, mutta ulkoreuna piti soveltaa itse, kun kude loppuikin kriittisessä kohdassa kesken – kaksi viimeistä reunapallukkaa jäivät uupumaan. Maton halkaisija on…

Pupuja, pupuja!

En millään jaksanut odottaa siihen, että tämä pupuprojekti olisi valmistunut, joten tässä vähän esimakua tulevasta.. 🙂 Aloin neuloa näitä tuossa joulun jälkeen, vaikka alkuperäisen idean olinkin saanut jo joskus syksyllä Lankabaarin blogista. Puput valmistuivat muutamana iltana telkkaria katsellessa, mutta sain…

Tuunausta ja paketointia

Joulu alkaa lähestyä hurjaa vauhtia, ja lahjapakettien kanssa meinasi jo tulla kiirus. Sysäsinkin syrjään kaikki omat projektit kuten vanhan villapaidan fiksaamisen, oman myssyn ja kaulahuivin neulomisen, ja ryhdyin valmistelemaan pehmeitä joululahjoja. Oikeastaan ainut uusi projekti noista oli myssy, sillä kaulahuivi…

Isolla koukulla!

Olin jo pitkään ihastellut virkattuja pitsimattoja käsityömessuilla ja erilaisissa designtapahtumissa. Viime viikolla pääsin lopulta tuumasta toimeen ja lähdin käymään Jättirätissä matonkudeostoksilla. Ostin siis 2,5 kiloa harmaata trikookudetta. Säkki vaikutti ihan valtavalta, ja ajattelinkin, että siitä syntyy varmasti ainakin pari mattoa…..

Pieniä joulunalushankintoja

Viime viikolla päädyin Facebook-mainoksen innoittamana Lankabaarin muuttomyyntiä katsastamaan. Kovinkaan suuri yllätys ei ollut, että lankoja tarttuikin sitten kassillinen mukaan.. Vasemmanpuoleinen Baby Merino oli jopa alennuksessa =) Toinen, huopainen Wash+Fitz-it! sen sijaan taisi olla ihan normaalilla hintalapulla varustettu. Punaisesta huopalangasta pitäisi…

Vaikka tämä on jo ”vanha juttu” (kesältä 2009), niin pitää laittaa tännekin muutama kuva hääpuvustani. Ensimmäinen asia, minkä päätin hääpuvun suhteen, oli kangas. Halusin, että hääpukuni olisi raakasilkkiä. Alkujaan puvusta piti tulla kaksivärinen niin, että osa helmasta olisi ollut vihreä….

Löysin Citymarketin alelaarista Novitan Varpu-lankaa. Ostin punasävyistä lankaa pari kerää eli 400 g. Netistä kyseisestä langasta ei löytynyt mitään tietoa, joten täytyi sitten tyytyä selaamaan neulelehtiä sopivan mallin toivossa. Suht samalla juoksevuudella ja puikkokoolla löytyikin ohje 1/2010 Modasta, ja pääsin…

Kuuden euron bolero

Sain vihdoin valmiiksi jo aikaisin kesällä aloittamani boleron. Into ehti lopahtaa monta kertaa, mutta kyllähän se lopulta valmistui. Boleron hihoissa ja helmassa on pieniä hopeahelmiä lankaan pujotettuina ja muut osat ovat pitsineuletta. Reunat on huoliteltu virkkaamalla. Napin piti ensin olla…

Jännittäviä keitoksia!

Innostuin taas eilen kerämään metsästä värjäystarpeita. Ajatuksena oli alkujaan etsiä värjäyssieniä, mutta eihän noissa meidän kuivissa metsissä mitään sieniä ole. Päädyinkin sitten omalla metsänomistajan luvallani kerätä värjäämistä varten jäkäliä. Toiseen pussiin sain 550 g hirvenjäkälää ja toiseen 130 g sormipaisukarvetta…

Back to top